Ousa keräsi kisoihin liittyen palautetta ja on nyt 2026 tammikuun aikana tehnyt muutoksia harjoituskilpailujen käytäntöihin palautekyselyssä ja viime vuoden aikana saadun palautteen perusteella.
Hevosten jako kilpailuihin tehdään edelleen yhteistyössä ratsastuskoulun opettajan kanssa. Ilmoittautumisessa täytyy olla vähintään kolme (eri) hevostoivetta. Nyt jatkossa voi myös halutessaa lisätä neljännen toiveen. Muutoksena entiseen on, että toivetta ei voi jättää kisatoimikunnan päätettäväksi. Ilmoittautumista ei huomioida jos ilmoittautumisen toiveet ovat puutteelliset. On hyvä muistaa, että ilmoittautumiseen kirjatut hevoset ja luokat ovat toiveita, jotka voidaan muuttaa ratsastuksenopettajan harkinnan mukaan.
Hevosten jakoon vaikuttavat toiveiden lisäksi mm. opettajan mielipide, hevosen muut lähdöt ja kilpailupäivän työmäärä. Tarkemmin hevosten jaon periaatteista on kirjoitettu täällä. Hevosten jaosta ja toiveiden toteutumisesta pidetään kisatoimikunnan toimesta tarkkaa kirjaa. Tällä pyritään järjestämään niin, että jokainen saisi kilpailla joskus ykköstoiveellaan. Suosituimpien hevosten kohdalla tämä toteutuu tietenkin harvemmin, koska pidetyimmillä hevosilla saattaa olla moninkertainen määrä toiveita muihin verrattuna.
Ousa haluaa varmistaa kaikille halukkaille kilpailijoille yhden lähdön.
Toisessa vaiheessa tehdyt ilmoittautumiset ovat lisälähtöjä.
Jos ratsastajaja on ilmoittautunut 1. vaiheessa ja tämä lähtö joudutaan perumaan hevosesta johtuvasta syystä (esim. sairaus, loukkaantuminen tms.), voidaan toiselta ratsastajalta jolla on useampi lähtö perua 2. vaiheessa varattu lisälähtö ja siirtää se ratsastajalle jonka ainoa lähtö on jouduttu perumaan.
Toisen ilmoittautumisvaiheen aikana on edelleen mahdollisuus varata toinen lähtö, jos niitä on jäljellä. Toisessa vaiheessa ilmoittautumiset otetaan edelleen vastaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Jälki-ilmoittautumisen periaatteet ilmoitetaan aina kilpailukutsussa.
Vuoden 2026 aikana kokeillaan uudelleen joidenkin luokkien jakamista juniori- ja seniorikategorioihin joille jaetaan sijoitukset erikseen. Jos jompaan kumpaan kategoriaan ei tule tarpeeksi osallistujia, voi kisatoimikunta päättää kutsusta poiketen yhdistää kategoriat.
Senioreiden Timanttiluokka on vuonna 2026 tarkoitettu kaikentasoisille senioriratsastajille, jotka haluavat kokeilla kilpailemista, suorittaa ratsastusmerkkejä tai muuten haastaa itseään ilman kilpailusijoituksia. Junioreiden Yksisarvisluokka rajataan edelleen aloitteleville junioriratsastajille.
Estekilpailuissa osoitetaan selkeämmin aika, jolloin rataan saa tutustua jalan. Ratapiirrosta on toivottu nähtäville aikaisemmin, ja näin voidaan tehdä jos ratapiirros on vahvistettu. Kilpailusäännöissä määrätään että piirros on oltava nähtävissä viimeistään 30 minuuttia ennen luokan alkua.
Toiveena on esitetty myös korkeampia luokkia ja haastavampia ratoja. Ousa pyrkii tarjoamaan ratsastajien taitotasolle sopivia luokkia ja rakentamaan kilpailuja joissa on turvallista harjoitella kilpailemista. Luokkien tasot ja radat suunnitellaan yhteistyössä ratsatuskoulun opettajan ja kilpailun tuomarin kanssa.
Talkootehtävien jakoon ja ohjaukseen panostetaan lisää. Ilmoittautumisen yhteydessä on nyt mahdollista laittaa toive talkootehtävän suhteen. Talkoilijoita tarvitaan kisojen alusta loppuun saakka jotta ne saadaan toteutettua sujuvasti ja turvallisesti. Tehtäviä on monenlaisia ja kaikille pyritään jakamaan ikään ja kokemukseen sopiva tehtävä. Myös tehtävien kuormitusta yritetään jakaa tasaisemmin. Mukaan talkoilemaan voi ilmoittautua, vaikka ei itse kilpailekaan!
Kisakaudella 2026 on edelleen mahdollista suorittaa ratsastusmerkkejä ja niiden osasuorituksia kilpailujen yhteydessä. Ousa pitää kirjaa suorituksista ja ilmoittaa valmiit merkit automaattisesti SRL:oon.
Valokuvaus on ollut suosittua ja kuvaajia nähdään kisoissa varmasti jatkossakin. Videokuvauksen järjestämistä toivotaan myös ajoittain. Valitettavasti tällä hetkellä koko kilpailun videointiin, materiaalin käsittelyyn sekä julkaisuun ei kisatoimikunnan resussien puitteissa ole mahdollisuutta.
Ousa Cup-sarjakilpailu on ollut myös kilpailijoiden mieleen ja se jatkuukin entiseen tapaan tänä vuonna. Teemakisat ja erikoisluokat jakoivat enemmän mielipiteitä, mutta niillekin on selkeästi paikkansa aina silloin tällöin peruskisojen piristykseksi.
Kilpailuja on myös toivottu lisää. Perinteisesti kylmimmät kuukaudet on pidetty taukoa käytännön syistä ja kesällä järjestämistä rajaavat ratsastuskoulun oma toiminta. Kilpailuja on vuodelle 2026 suunnitteilla yhdeksän kappaletta. Kaikki kisatoimikunnan jäsenet järjestävät kilpailuja talkootöinä vapaa-ajallaan, joten ryhmän resurssitkin määrittelevät kilpailujen määrää. Kisatoimikunta toivottaakin kaikki kisojen järjestämisestä kiinnostuneet mukaan!
Kaikissa kilpailemiseen liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä kisatoimikuntaan viestillä, p. 041 362 8798 (WhatsApp/SMS)